maanantai 10. joulukuuta 2012

TS-juttu: Soppa-tuotteet vuonna 2005



Resepti tarjottimen mukaan

Koti ja asuminen, Turun Sanomat 24.7.2005  

Nuoren emännän keittiöopas vuodelta 1945 neuvoo punajuurisopan valmistajaa leikkaamaan kypsennetyt punajuuret ohuiksi suikaleiksi ja kiehauttamaan ne voissa.

Lopun reseptistä saa mukaansa, kun ostaa Harriet ja Anette Nikusin valmistaman Soppa-tarjottimen tai patalapun - tai molemmat.

Soppa-sarjan tuotteiden printtikuviossa on, tietenkin, soppakulhoa kantava naishahmo.

- Mallissa on vaikutteita vanhoista ajoista, inspiraatiota on haettu 1930-luvulta, kertoo Harriet Nikus.
Sekä tarjotinta että patalappua löytyy niin keltaisella kuosilla kuin pinkkinä, punaisena ja sinisenä sekä kahtena vihreän eri sävynä. Resepti tulee kaupan kylkiäisinä tarjottimen värin mukaan: punaisen ostajalle ohje punajuuri- tai tomaattikeitolle, vihreästä pitävälle lista kesäkeiton laittoon jne.

Omaa ompelimoa pyörittävä Harriet Nikus on kouluttautunut Yhdysvalloissa vaatesuunnittelijaksi ja Suomessa artenomiksi. Päätös laajentaa sisustuspuolelle tuntui luonnolliselta, kun varsinaisten leipätöidensä lisäksi Harriet ja hänen siskonsa Anette harrastavat yhdessä värjäyksiä ja kankaanpainantaa.

Molemmat tuotteet ovat kauniita käyttöesineitä. Tarjottimessa kuosi on painettu kankaalle, joka sitten on laminoitu 28 x 36 senttiä suureen tarjottimeen. Pinnan hoidoksi riittää pyyhkäisy märällä rätillä.

Puuvillainen patalappu puolestaan kestää konepesun 60 asteessa sekä höyrysilityksen. Patalapun viimeistelty ilme selittyy sillä, että patalappu on ommeltu pussimaiseksi. Samalla se on saanut kulmiinsa pyöreän muodon.
Sormet eivät pääse palamaan, sillä lapun sisällä on kaksinkertainen vanu.
- Testattu on, Harriet naurahtaa.
- Lisäksi patalapun keskelle tehdyt tikkaukset pitävät vanun sisällä paikoillaan ja helpottavat otetta kuumasta esineestä.

Soppa-sarjan lisäksi myynnissä on jo itämaisvaikutteinen Elephant-niminen tarjotin-patalappu
-tuotepari. Syksyllä myyntiin on tulossa Sopan seuraaja, Kaffe-sarja. Tuotteita myy Turun Kaskenmäessä Ateljee Agami.
KATI MUNKKi
Lähde: www.ts.fi/teemat/koti+ja+asuminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti