maanantai 24. joulukuuta 2012

24. joulukuuta: TURKU

Olet saapunut Turkuun, Suomen joulukaupunkiin.  Rauhoitut joulun viettoon.

Ruotsalainen turistiesite vuodelta 1938:
"Vanha ´kulttuurikehto´, joka historiaa havisee tuomiokirkkonsa, kahden yliopistonsa, vanhan linnansa, upouusien funkistalojensa ja modernin telakkansa myötä, on kaupunki, joka rakentuu sekä tulevaisuudelle että perinteille. Vuosisatojen muistot lepäävät sen yllä, mutta se ei välttele myöskään tämän päivän aktuaalisia vaatimuksia. Kaikilla ajoilla se puolustaa paikkaansa paikkakuntana, jonka kautta länsimainen kulttuuri saapui Suomeen."

Turku matkailukohteena 1970-80 -luvuilla
"Keskiajalla perustetun Turun keskipiste oli Tuomiokirkko, jota syystä voi pitää Suomen ainoana todellisena keskiaikaisena Domina 1. tuomiokirkkona mannereurooppalaisen perinteen mukaan. Linna oli toinen huomattava kohde Turussa. Kaupungin valtteja olivat myös laaja saaristo sekä Aurajoki vehmainen rantoineen, jotka tunnettiin laivaravintoloistaan sekä iloisista kesätapahtumistaan. Suomen Joutsen oli myös yksi Aurajoen nähtävyyksistä."

Lähde: Come to Finland, s. 174. (2008)
           Lomasuuntana Suomi, s. 167. (2011)


                 
Puumala-tuotteita saa Ateljee Agamista ja tilata netin kautta
Löydä oma "Puumalasi" ja sinusta tulee osa kotimaanmatkailun nostalgista historiaa!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti