Kulttuuripääkaupunkivuodesta alkunsa saaneen tapahtuman tarkoituksena on tuoda esille turkulaista muotoilua ja muotoilun nykytilaa Suomessa.
– Muotoilussa ei ole kysymys vain kalliista esineistä, kuten monet ajattelevat. Kysymys voi olla monenlaisesta asiasta, kuten kaupunkisuunnittelusta tai palvelumuotoilusta, joka on päivän sana. Muotoilun merkityksen tajuaa usein vasta, kun jokin asia ei toimi kunnolla, Tikka muistuttaa.
Tikka toivoisi, että muotoilun merkityksen ymmärtäisivät erityisesti yrittäjät, jotka miettivät vaikkapa uusien nettisivujensa tekemistä.
– Visuaalinen ilme on yritykselle tärkeä kilpailuvaltti, Tikka muistuttaa.
Hyviä tekijöitä löytyy paljon myös Turusta, vaikka isoja luovien alojen yrityksiä ei täällä paljon olekaan. Pienten tekijöiden kesken on kuitenkin hyvä tekemisen meininki.
– Uusia luovien alojen yrityksiä putkahtelee jatkuvasti esiin, Tikka kertoo.
Kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen Turku on panostanut designyrittäjyyteen muun muassa kehittämällä käsityöhön, designiin ja muotiin keskittyvän Fortuna-korttelia. Fortuna-korttelia tehdään turkulaisille tutuksi suunnitelmallisella kehittämistyöllä. Viime kesänä alueella järjestettiin 15 tapahtumaa, joihin osallistui 5000 kävijää.
Tikka muistuttaa kuitenkin, että monet pienet putiikit ovat siirtyneet pois Turun keskustasta.
– Päättäjien lisäksi ilmiöön voisivat vaikuttaa myös tavalliset turkulaiset, joita kannustaisin asioivan enemmän pienissä putiikeissa, Tikka sanoo.
Teksti: Maarit Rasi Kuvat: Moona Tikka, Maarit Rasi
Lähde: http://www.turku.fi/public/?contentid=437746&nodeid=23
EKODESIGN MARKKINAT myös osa ohjelmaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti