Design loistaa vanhoissa Helsinki-elokuvissa
Helsingin kaupunginmuseon ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVA:n yhteisnäyttely "Enemmän funkista, Reino!" – Design Helsinki-elokuvissa avaa silmät 1930–60-lukujen nostalgisten kotimaisten elokuvien lumoavalle visuaaliselle maailmalle ja sen usein unohdetuille tekijöille.
Elokuvan Onnenpotku (1936) repliikki innoitti nimen "Enemmän funkista, Reino!" -näyttelylle, jonka valokuvat, elokuvakatkelmat, puvut ja esineet esittelevät muotoilun ja kaupunkimaisemien merkitystä Helsingissä 1930–60-luvuilla kuvatuissa elokuvissa. Design ja arkkitehtuuri vaikuttivat tuohon aikaan vahvasti elokuvien ilmeeseen luoden erilaisia mielikuvia kaupunkikulttuurista.
Elokuviin suunnitellut asut, kuvitteelliset kodit ja ympäristöt kommentoivat todellisuutta ja liioittelivat ajan ilmiöitä. Juurakon Hulda (1937) piikoo tuomari Soratien hulppeassa kodissa, joka on lavastettu yhdistellen herkullisesti ajan muotityylejä art décoa ja funkista. Suomisen perhe ja monet muutkin elokuvien helsinkiläiset asuivat 1930–40-luvulla muodikkaassa funkis-Töölössä. Kaasua, komisario Palmu -elokuvassa (1961) hullun taiteilijan ateljee on kalustettu ajan designuutuuksin. ElokuvassaRuusujen aika (1969) puhallettavat Blow-tuolit ja Marimekon kankaat kuvasivat peräti tulevaisuutta – vuotta 2012!
"Enemmän funkista, Reino!" -näyttely nostaa esiin kotimaisten elokuvien vähemmän tunnetut tekijät, lavastajat ja pukusuunnittelijat, jotka loivat elokuvien mielikuvitukselliset miljööt ja tähtien glamourin. Samalla tutustutaan designammattilaisten arkeen Helsingin suurilla elokuvastudioilla aikana, jolloin Suomessakin kukoisti suurimittainen elokuvateollisuus.
Näyttelyssä on esillä elokuvien pukuja mukailevia asuja, joiden toteutuksesta vastaavat nykyajan käsityöammattilaiset. Pukujen suunnittelusta vastasivat Aalto-yliopiston opiskelijat ja toteutuksesta Omnian aikuisopiston ompelijakisälin ammattitutkinnon suorittajat.
Tiedon ja kauneuselämysten lisäksi näyttely tarjoaa hilpeän nostalgiaretken menneeseen Helsinkiin, jonka näkymiä ja elämää on tallentunut fiktioelokuviinkin. Monessa elokuvassa Helsingillä ja sen muutoksella on iso rooli: SF-paraati (1939) esittelee ylpeänä uutuuttaan hohtavaa funkiskaupunkia, mutta 1960-luvun elokuvissa ajan purkuvimma ja betonikolossit nähdään joskus myös synkässä valossa.
Näyttelyä täydentää Elokuva-Aittojen hengessä tehdyn lehden lisäksi runsas oheisohjelma. Tyylinäytöksessä opitaan 1930-luvun filmitähtien kauneusniksit ja muistelupajassa palataan tuokioksi korttelikinojen kulta-aikaan. Draamakierroksilla kaikkitietävä elokuvajärjestäjä paljastaa studioiden salat.
Näyttelyn kuraattori, palkittu elokuvalavastaja ja elokuvahistorian tuntija Minna Santakari on luonut vanhojen elokuvien visuaaliselle rikkaudelle vaikuttavat puitteet. Kaupunginmuseon päärakennuksen, Sofiankatu 4, komea jugendtyylinen Sonckin sali hehkuu entisajan elokuvateatterien punaista ja kultaa.
Näyttely on tehty yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVA:n kanssa ja se on osa Helsingin designpääkaupunkivuoden ohjelmaa.
"Enemmän funkista, Reino!" – Design Helsinki-elokuvissa
Sofiankatu 4
Auki 15.2.2012–13.1.2013
ma–pe klo 9–17, to klo 9–19, la–su klo 11–17
VAPAA PÄÄSY
Sofiankatu 4
Auki 15.2.2012–13.1.2013
ma–pe klo 9–17, to klo 9–19, la–su klo 11–17
VAPAA PÄÄSY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti