torstai 23. elokuuta 2012

Ruotsin-laivat: Matkamme Suomesta Ruotsiin laivalla!

On sanottu, että Ruotsin-laivat avasivat maailman suomalaisille.

Ruotsinlaivat ovat liikennöineet matkailualuksina  vuodesta 1959 lähtien. 

perjantai 10. elokuuta 2012

Nostalgisten Puumaloiden tarina

Kaikki alkoi kesällä 2008, kun siskoni löysi Kemiön kirpputorilla pienen laatikon, jossa oli kangasmerkkejä. Rakastuimme heti värikkäisiin merkkeihin, joihin oli painettu Suomen eri paikkakuntien nimi ja paikan yksi tai useampi nähtävyys. Siskoni tokaisi, että sinun on pakko keksiä tuote vanhoille merkeille. Ihastuimme erityisesti laatikossa olleeseen ihanaan Puumala-merkkiin.
Näin alkoi Puumaloiden & Puumalat kukkaroiden ja laukkujen tarina.

Tuhansien järvien ja vihreän kullan maa.

Muistimme nähneemme isopapalta perimissämme Mitä Missä Milloin-kirjoissa samanlaisia kangasmerkkejä. Ja vuoden 1958 M-M-M-kirjasta löysimmekin kolme sivullista "Hiha- ja reppumerkkejä" ja tekstin: "Retkeilijöiden hiha- ja reppumerkkejä myy Suomen Matkailuyhdistys, Mikonkatu 15, Helsinki, ja sen paikallisyhdistykset. Merkkien myyntihinta on Smk 110:-. "
Olimme siis löytäneet vanhoja eri paikkakuntien hiha- ja reppumerkkejä ja nyt halusimme löytää
niitä lisää.



Etsiessämme lisää hihamerkkejä löysimme myös erikokoisia matkailuviirejä. Alkunsa saivat Puumalat clutchit, sisustustaulut ja -tyynyt. Meistä tuli hihamerkkien, matkailuviirien ja tarinoiden niiden takaa metsästäjiä.


Pidämme eri paikkakuntien hihamerkkejä ja matkailuviirejä kulttuuriaarteina. Aarteina, jotka herättävät muistoja ja joiden haluamme tulevan tutuiksi ja rakkaiksi myös nykyisille ja tuleville polville. Ovathan ne osa kotimaanmatkailumme historiaa.

Ostettuamme osan matkailumerkkejä vuosina 1953-1985 silkkipainotekniikalla valmistaneen yrityksen Hokkanen Oy:n varastosta Puumaloista on tullut yrityksemme yksi tunnnetuimmista ja suosituimmista tuotteista. Etsimme jatkossakin meiltä puuttuvien paikkojen ja paikkakuntien hihamerkkejä ja viirejä sekä tietoa ja tarinoita niistä, säilyttääksemme tämän kulttuuriperinnön.

City-lehti Turku 9/2012 s. 14
"Tärpit: Tavara Ateljee Agamin Puumalat-sarja sisältää vanhoista viireistä ja kangasmerkeistä tehtyjä kukkaroita, laukkuja ja tyynyjä, joita saa myös tilata haluamansa paikkakunnan nimellä varustettuna. Kuntaliitoskylistä saapuneiden must-hankinta."  

Löydä oma "Puumalasi" ja samalla sinusta tulee osa kotimaanmatkailun nostalgista historiaa!   

torstai 9. elokuuta 2012

Puumaloiden hihamerkit

Vanhassa mainosjulisteessa pojan anorakin hihassa Puumala-tuotteissamme käyttämiämme hihamerkkejä. Hihassa on hihamerkit: Kilpisjärvi, Lahti ja Napapiiri.

    
Vuosiluku: 1957

Taustaa: Saksalainen versio julisteesta, joka luotiin Valtion Rautateitä varten. Osmo K. Oksanen pyysi tytärtään toimimaan mallina, kun hän piirsi julisteen. Julisteessa iloiselle matkalle lähtee kuitenkin poika. Matkalaukussa on tarroja Inarista, Kuopiosta, Ivalosta ja Pallastunturilta.
Julisteesta on myös kesäversio, jossa tomera poika kulkee kohti seikkailuja - sateenvarjo kädessään.

Julisteet mainostavat Valtionrautateiden suosittuja Rengasmatkoja, joka oli edullinen tapa matkustaa junalla ympäri Suomen. Julisteissa hyväntuuliset pikkupojat rientämässä tomerasti matkalaukkujaan kantaen Suomen lomakohteisiin. 

Kenellä on muistoja Hämeenlinnan olympiakesästä?

"Hämeenlinna eli olympiahuumaa kesällä 1952, kun kaupunki sai kunnian olla yksi Suomen olympia-kaupungeista. Millaisia muistoja, kuvia, esineitä tai kertomuksia olympiavuodesta 1952
ja Hämeenlinnan tapahtumista vielä löytyy.

Vanhat 1950-luvun Ahvenisto- ja Aulanko hihamerkit
Kuva: Markku Karvonen / Yle

”Muistan kuinka isä ja äiti lähtivät olympialaisiin. Isä innostui kisatapahtumista niin, että muiden tavoin heitti riemun hetkellä hattunsa ilmaan. Sinne jäi isän ainoa hyvä hattu”. Näin muisteli eräs Radio Hämeen kuuntelija. Kanava palaa kesä-heinäkuussa muistoihin 60 vuoden takaa, jolloin Suomi järjesti ylpeänä kansana maailmalle olympiakisat ja Hämeenlinna sai paistatella olympiakaupunkina.

Hämeenlinnassa ratkottiin nykyaikaisen 5-ottelun paremmuudet henkilökohtaisissa ja joukkuekilpailuissa. Lisäksi kaupungissa pelattiin maahockeyta. Olympiatuli paloi ja Hämeenlinna näytti parastaan. Kisapaikkana oli Ahvenisto ja kisakylänä Aulanko. Kaupunki oli valmistautunut kisoihin jo edellisenkin vuoden. Kisavieraille oli tarjolla mm. hämäläistuotteiden messut, taidetta, erilaisia muita huveja ja uusi sisävesilaiva.

Koko vuosi 1952 on saanut kultaisen hohteen. Suomi sai vihdoin maailmansodan takia peruuntuneet kesäkisat, universumin kaunein nainen tuli Suomesta ja lopun huipensi sotakorvausten loppuun maksaminen Neuvostoliitolle. Voisi sanoa, että vuosi nosti suomalaisten itsetuntoa, toi uusia ulkomaisia tuulahduksia ja siirsi maan sodanjälkeisestä jälleenrakennuskaudesta uudenlaiseen Suomeen."

Lähde: yle.fi/uutiset/kenellä_on_muistoja_hämeenlinnan_olympiakesästä/hihamerkki  / 13.6.2012

Hausjärvi hihamerkki ja matkaluviiri

Hihamerkit
kuva44.jpg
"Kuvan hihamerkkejä ommeltiin aikanaan mm. anorakkeihin ja telttoihin merkiksi käynneistä eri paikkakunnilla. Merkissä kuvattuna Hausjärven puukirkko ja Eskon koulu. Koko n. 7 x 9 cm.

Matkamuistoviirit
kuva42.jpg
Matkamuistoviirejä oli myynnissä etenkin 1960-luvulla paikkakuntien matkailukohteissa  ja kioskeissa. Viireissä on kuvattuna paikkakunnan tärkeimpiä nähtävyyksiä tai muita merkittäviä kohteita.Viirejä oli isompaa ja pienempää kokoa. Pienemmmät olivat kooltaan n. 8 x 14 cm.


kuva43.jpg
Tässä toisessa Hausjärvi -viirissä on kuvattuna Hikiän muuntoasema, joka aikanaan oli pohjoismaiden suurimpia sekä Eskon koulu, joka on Suomen ensimmäinen yleinen kansakoulu. Tätä viiriä on kahta eri kokoa: 8,5 x 13,5 ja 14,5 x 27 cm. Pienemmän kokoisessa viirissä on punosreunat
Näitä viirejä ja hihamerkkejä on tehty lähes jokaisesta Suomen paikkakunnasta. Suunnittelijaa, piirtäjää tai valmistajaa ei ole tiedossani."

Lähde: www.akiranta.com

Kankainen matkamuisto: Rauma matkailuviirit

"Vuosikymmeniä sitten oli lähes pakollinen tuliainen matkalta matkailuviiri. Niiden kulta-aika lienee ollut 1960 alkuvuosilta 1980 - luvulle.  Ei ollut niin pientä paikkakuntaa tai nähtävyyttä, että sillä ei olisi ollut omaa viiriä. Suuremmilla paikkakunnilla oli useita erilaisia ja paikkakuntien yksittäisillä nähtävyyksillä oli usein omansa.

Viirejä oli ainakin kahta kokoa. Aluksi viirit olivat kankaisia, mutta myöhemmin niitä tehtiin myös muovista ja niiden koko kasvoi. Samasta viiristä oli eri versioita, ilman reunanauhaa, reunanauhalla ja reunahapsuilla.

Ohessa on syntymäkaupunkini Rauman matkailuviirejä 1960 ja -70 -luvuilta."

 

Katso lisää Rauma matkailuviirejä blogista!


Julkaistu: 9.6.2012

keskiviikko 8. elokuuta 2012

125-vuotta suomalaista matkailua: Tunne maasi!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 125 vuotta järjestäytyneen matkailun alkamisesta 
eli alkuperäisen Suomen Matkailijayhdistyksen perustamisesta.  
www.125 vuotta Suomen matkailun historiaa

Tunne maasi!

"Kaikki alkoi Helsingin Seurahuoneelta. Oli maaliskuinen torstai-ilta, ja kello oli seitsemän. 
Eräiden hienojen miesten seurue oli kutsuttu koolle sanomalehti-ilmoitusten avulla, mutta 
kyse ei suinkaan ollut mistä tahansa kokouksesta. Ei, herrat olivat koolla perustamassa
Suomen Matkailijayhdistystä Ruotsin mallin mukaan. Vuosi oli 1887, ja perustellusti 
voidaan todeta, että juuri se hetki oli turismin lähtölaukaus. Miellyttävä vapaa-ajanmatkailu 
Suomessa ja Suomen alkoi.

Kaikkialle suuriruhtimaskuntaan perustettiin haaraosastoja, joilla kaikilla oli sama tavoite: 
niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin tulisi oppia tuntemaan maamme ja sen kansa. 
Matkustakaa maassamme, tavatkaa savolaisia, lappalaisia, hämäläisiä, karjalaisia, 
ahvenanmaalaisia, uusmaalaisia ja pohjanmaalaisia - meidän kansaamme, meidän Suomeamme!"

"Isänmaan tuntemus on isänmaan oikealla tavalla rakastamisen ensimmäinen ehto.
Tunne maasi!"

Lähteet:  
Tunne maasi! Suomen matkailun kehitys ja kehittäjiä. Magnus Londen:  Julistemetsästäjän tunnustukset, s. 137.  (2009)
Come to Finland. Julisteita & matkoja 1851-1965. Julistemetsästäjän tunnustukset, s. 10. (2008)