maanantai 2. heinäkuuta 2018

KESÄN 2018 JYVÄSKYLÄN DESIGNTORI LAUANTAISTA SUNNUNTAIHIN 7.-8.7. KLO 11-17 ILOKIVESSÄ


Ensimmäinen kaksipäiväinen Jyväskylän Designtori.

Kesän 2018 Jyväskylän Designtorilla tullaan näkemään kattava valikoima kotimaista muotoilua, ja mukana on molempina päivinä noin 30 toinen toistaan ihanampaa merkkiä. Tämän lisäksi Torilla päästään kesäisiin tunnelmiin, kun Ilokivi ja sen iso piha-alue täyttyvät maukkaista pop-up ravintoloista ja lasten puuhapisteestä, Torin musiikista vastaa Salmelan Muovisorvaamo levyineen.

Designtori järjestetään tuttuun tapaan Jyväskylän Yliopistokampuksen sydämessä. Ilokivi on vasta remontoitu Alvar Aallon suunnittelema perinteikäs ja tunnelmallinen tapahtumatila noin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta (Keskussairaalantie 2).

Tule tapaamaan muotoilijoita, nauttimaan kesästä ja tekemään löytöjä kesän juhliin, läheisille tai ihan itsellesi. Mukana myös ensimmäistä kertaa Ateljee Agami Puumalat-tuotteilla ja Harriet Nikus design fascinatoreilla.

Designtorin ovet ovat avoinna molempina päivinä klo 11-17. Tapahtuma järjestetään osana Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaalia ja tapahtuman sisäänpääsy on kävijöille ilmainen. 




Lämpimästi tervetuloa! 
https://www.facebook.com/jkldesigntori/photos/gm.2203143506575510/1860298800687177/?type=3&theater

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti