keskiviikko 6. helmikuuta 2013

"Matkailua ennen"-tarina autotyynystä

Yksi keräämistämme Puumalat hihamerkki ja matkailuviiri tarinoista. 
"Puumala"-tyynyissämme jatkamme tarinan perinnettä:


Ihana tosi tarina hihamerkkien ompelimisesta autotyynyyn:


SUNNUNTAI 4. SYYSKUUTA 2011


Matkailua ennen


"Eilen näin vaatehuoneessa tyynyn, jonka äitini ompeli minulle kerran autooni autotyynyksi.

Punaiseen tyynyyn (minulla on aina ollut punainen Volkswagen) äiti ompeli lapsuuden lomamatkoilla matkamuistoksi ostettuja hihamerkkejä. Ne ovat tosi ihania. 

Lapsuudestani muistan, että matkustimme Pohjois-Suomeen, niin pitkälle kuin junalla pääsi. Isämme oli veturinkuljettaja ja saimme ilmaiset junamatkat. Jostakin syystä emme olleet Itä-Suomessa. Kajaanissa kyllä muistan käyneemme. Voisin kuvitella, että äiti ja isä ajattelivat, että kannattaa mennä mahdollisimman kauas, kun ilmaiseksi pääsee. Meitä oli matkassa äiti, isä ja kolme vanhinta tytärtä, nuorin ei ollut silloin vielä syntynytkään. Viimeisen matkan teimme isän kanssa vain me kaksi sisarta Päivi ja Auli kun nuorin sisko oli vauva. Silloinkin menimme Kemijärvelle saakka.

Matkustaminen oli jotenkin juhlallista. Meillä oli teltta mukana ja yövyimme teltassa sekä matkustakodeissa. Matkabudjetti ei ollut järin suuri. Mutta nykypäiväin vinkkelistä tuntuu hullulta ajatella, että meillä oli matkalaukku ja äidillä hame päällä ja isällä puku. Telttamatkalla!

... vuosi siis 1966."

Lisää kuvia & lähdehttp://virveriikka.blogspot.fi/2011/09/matkailua-ennen.html
Julkaistu aikaisemmin: http://six-greens.blogspot.fi/2012/10/matkailua-ennen-autotyyny-hihamerkeilla.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti