tiistai 23. syyskuuta 2014

Kadonnut Suomi elää edelleen matkailumerkeissä (Yle)

Jo unholaan vaipuneet kotimaan paikkakunnat, leirintäalueet, motellit ja turistinähtävyydet elävät yhä vanhoissa kankaisissa matkailumerkeissä. Anette ja Harriet Nikus ompelevat kadonnutta kotiseutunostalgiaa kiinni uusiin käsityötuotteisiin.

Ateljee Agamin Paikkakuntamerkki-pussukoita.

Kaikki alkoi yhdestä puolivahingossa löytyneestä Puumala-aiheisesta turistihihamerkistä. Nyt Ateljee Agamin sisaruskaksikko on saanut haltuunsa jo satoja muitakin turistimerkkejä. Ja haku jatkuu.
– Suurin osa näistä nykyisistä saatiin haltuun vuonna 2012, kun yhden merkkejä valmistaneen yrityksen entinen myyntiedustaja kauppasi meille hallussaan olleen satsin merkkejä, kertoo Anette Nikus.
Kyllä ihmiset aina sitä omaa kotipaikkakuntaansa tuotteiden joukosta etsii.
– Anette Nikus
Piskuinen liiketila Turun Kaskenkadulla pursuaa turistimerkeillä koristeltuja tuotteita. Sisaruksista ompelutaidot hallitsevan Harrietin päivät ovat selvästi täyttyneet hommista. Kotiseutunostalgiaa huokuvat tuotteet tekevät hyvin kauppansa. Kuntaliitosten myötä moni paikkakunta on poistunut kartalta, muttei ihmisten sydämistä.
– Kyllä ihmiset aina sitä omaa kotipaikkakuntaansa tuotteiden joukosta etsii, Anette Nikus vahvistaa.

Kirkkoja, kalastusta ja urheiluaktiviteetteja

Merkkien kuva-aiheista löytyvät tarkkaan valitut asiat. Anette Nikus esittelee esimerkikkinä Salpausselkä/Lahti-merkkiä.
– Tässä on hiihtäjä, vesitorni, mäkihyppääjä ja hyppyrimäki, linja-autoasema ja vielä kaupungintalokin. Koko seutu on todella saatu mahtumaan yhteen merkkiin!
Anette ja Harriet Nikus.
Anette ja Harriet Nikus ovat hurahtaneet vanhoihin turistimerkkeihin. Kuva: Sannimari Lehtilä / Yle
Valmistaja oli kuuleman mukaan usein valinnut merkkien kuva-aiheet paikkoja esitelleistä postikorteista. Kirkko on paikkakuntamerkeissä se kaikkein yleisin rakennus.
– On myös tehtaita tai paikkakunnan elinkeinoa esitteleviä merkkejä. Esimerkiksi Rymättylässä tietenkin silakka nousee merestä. Pohjoisen paikoissa on erityisen vahvasti luonto esillä.
Suurin osa merkeistä esittelee kesä-Suomea, mutta poikkeuksiakin on.
– Esimerkiksi laskettelukeskuksien merkeissä on talvi – luonnollisesti, Anette Nikus sanoo.

Työ opettaa tekijäänsä

Anette ja Harriet muistavat kahdestaan melko tarkkaan hallussaan olevat merkit. Silti joskus pitää tarkistaa varastosta, että löytyykö jostain kysytystä paikasta merkkiä.
Merkeistä löytyy joskus myös paikkoja, joista Anette Nikus ei ole kuullutkaan tai joita sisarukset eivät ihan heti osaisi laittaa kartalle oikeaan paikkaan.
Asiakkailta on tullut tosi monta kertaa faktatietoa siitä, missä jokin meille outo paikka Suomessa sijaitsee tai mikä rakennus jossakin merkissä on kuvattuna.
– Anette Nikus
– Tämä työ opettaa tekijäänsä. Asiakkailta on tullut tosi monta kertaa faktatietoa siitä, missä jokin meille outo paikka Suomessa sijaitsee tai mikä rakennus jossakin merkissä on kuvattuna.
Suomen paikkatuntemus on Nikuksen mielestä myös sukupolviasia.
– Äiti vielä tiesi Suomesta kaikki paikat, mutta meille koulussa maantiedon tunnilla kerrottiin jo enemmän ulkomaista. Katse oli suunnattu kauemmas.
Turistimerkkituotteiden sisältä löytyy pieni kartta, johon on merkattu kyseisen paikan sijainti.
– Se on asiakaspalvelua, Anette Nikus naurahtaa.

Kulta-aika ennen etelänlomamatkailun alkua

Kankaisia turistimerkkejä myytiin kotimaassa matkailevien iloksi useampi vuosikymmen sitten. Kulta-aikaa elettiin 50-60-luvulla. Kotimaanmatkailurakkautta haluttiin osoittaa merkeillä siihen saakka, kunnes suomalaiset alkoivat etelänmatkailun voimallisemmin.
Isoista kaupungeista löytyy edelleen varastosta monia erilaisiakin merkkejä, mutta joidenkin paikkakuntien kohdalla saamme jo myydä ei-oota.
– Anette Nikus
– Bisnes oli isoa 80-luvulle asti. Sitten suomalaiset alkoivat ostaa ulkomailta niitä matkamuistomerkkejä ja Suomi-merkkien hohto hiipui, Anette Nikus kuvailee.
Ateljee Agamin matkailumerkkikokoelma ei enää kartu, sillä kukaan ei enää valmista suomalaisia merkkejä. Sana tuotteista on kuitenkin kiirinyt ja yksittäisten ihmisten lisäksi esimerkiksi monet kotiseutumuseot kyselevät merkkien perään.
– Isoista kaupungeista löytyy edelleen varastosta monia erilaisiakin merkkejä, mutta joidenkin paikkakuntien kohdalla saamme jo myydä ei-oota. Esimerkiksi viimeinen hallussamme ollut Tohmajärvi-merkki meni kaupaksi viime viikolla, Anette Nikus kertoo.

Miksi viirit eivät kelpaa turisteille? Turistit eivät niitä osta, mutta paikallisia voisi kiinnostaa... (HS)

SUNNUNTAI 

Anna-Stina Nykänen / Helsingin sanomat


Viireistä voi tulla paikallisille asukkaille tärkeitä: niihin on ikuistettu kotiseudun ylpeydenaiheet – ja vanha nimi.
Viireistä voi tulla paikallisille asukkaille tärkeitä: niihin on ikuistettu kotiseudun ylpeydenaiheet – ja vanha nimi.


Ostitko kesälomareissulta matkamuistoja? Tuskinpa ainakaan viirejä, sillä niitä ei myydä Suomessa enää juuri missään. Ne olivat suosittuja matkamuistoja 1950–1970-luvulla. Joka paikkakunnalla oli oma viiri, johon oli kuvattu omia ylpeydenaiheita ja maamerkkejä: hienoja luonnonmuodostelmia ja tunnettuja rakennuksia.

Viiri pantiin autoon, joko antenniin liehumaan tai sisälle niin, että se näkyi ikkunasta. Viirejä keräiltiin myös kotiin, seinälle.

Viirit kuuluvat aikaan, jolloin matkailtiin vähemmän ja yleensä vain kotimaassa. Autoilu yleistyi, mutta matkat etenivät hitaasti ja reissun varrella yövyttiin pienilläkin paikkakunnilla.


Kun alettiin reissata paljon ja lentää ulkomaillekin, viirit jäivät. Tilalle tulivat jääkaappimagneetit. Niidenkin suosio hiipuu. Miksi?

Matkailu on aina uuden ja eksoottisen löytämistä. Sen avulla nostetaan omaa statusta. Viirit, hihamerkit ja autotyynyt olivat aikoinaan näyttämisen väline, samoin magneetit. Kun jokin asia sitten yleistyy, se menettää erottelukykynsä, selittää professori Soile Veijola Lapin yliopistosta. Hänen alaansa on turismin tutkimus.

Nyt turisti käyttää muita "symbolisia hihamerkkejä" statuksen hakemiseen. Kuten valokuvia, jotka jakaa netissä matkan aikana.

Silti viiritkin voidaan löytää vielä uudelleen, lupaa Veijola
Retroviirejä teetettiinkin pari vuotta sitten myyntiin Joulupukin pajakylässä, kertoo Petri Hoikka, paikallisen Tunturituotteen "päärenki".

Viirit menivät hitaasti kaupaksi. Vain kotimaiset turistit ostivat, heistäkin vain harvat, ja kotimaisten turistien osuus liikevaihdosta on napapiirillä vain kolme prosenttia.

Suosituin matkamuisto on nykyään kännykällä myymälässä otettu valokuva, sanoo Hoikka. Kuva riittää, ei osteta mitään. Kun tuhat ihmistä ottaa kaupassa selfien Lappi-lippis päässään, ei hattua enää voi myydä uutena, sanoo kauppias. Heillä valokuvaus onkin kielletty.

Hihamerkkejä ostavat yhä motoristit, joille napapiirin ylitys on tärkeä etappi. Autoon liimattavien tarrojen kauppa väheni, kun moni alkoi käyttää lomalla vuokra-autoa.

Eikä hihamerkkien keräämisessä anorakkiin ole ideaa, jos uusi takki ostetaan joka vuosi.

Nyt voidaan paikkakunnan kuvat painaa hiirimattoon. Magneetissa pelkkä nimi riittää. Pienuus on etu: magneetteja voi kerätä, vaikka matkustaisi paljonkin – jääkaapin ovissa ja kyljissä riittää tilaa. Ne ovat niin halpoja, että lapsetkin ostavat niitä tuliaisiksi kavereilleen.

Jääkaappimagneetit olivat pitkään suosituin matkamuisto. Nyt rojua on liikaa. Suomalaiset ostavat tuliaisiksi käyttötavaroita, kuten paikallista sampoota ja saippuaa – sellaista mikä ei täytä taloa, kertoo Minna Saarelainen, joka pitää Saga Story -myymälää Kolilla.

Viimeiset viirit hän myi Kolilla 1990-luvulla. Niitä kysyvät jotkut harvat yli 65-vuotiaat matkaajat.

Ehkä turistit ovat viireille nyt väärä kohderyhmä?

Uusi kiinnostus viirejä kohtaan nousee kulttuurimme hipsteröitymisestä, sanoo professori Veijola. Arvostetaan uutta tekniikkaa, mutta vanhan ajan estetiikkaa, tunnetaan globaalia vastuuta: paikallisuus ja kotiseuturakkaus ovat tärkeitä. Ja hitailu.

Viireistä on jo tehty bikinejä ja läppärinkansia. Puumala-tuotesarjassa aito, nostalginen viiri yhdistyy italialaiseen villakankaaseen.

Viirejä voivat ruveta kaipaamaan myös paikalliset asukkaat, eivät vain turistit, uskoo Veijola. Kun kuntia yhdistetään ja paikannimiä katoaa, vanhat viirit tulevat tärkeiksi. Ne voivat olla kuin taistelulippuja riistoa vastaan.